Lil Wayne kriittisessä tilassa – vaivutettiin koomaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen räppäri Lil Wayne on viettänyt runsaasti aikaa otsikoissa musiikin lisäksi myös lukuisten ase- ja huumekohujen vuoksi. Taannoin tähti kertoi suunnittelevansa musiikkibisneksen jättämistä.

Nyt Lil Wayne on joutunut jälleen sairaalahoitoon Los Angelesissa. Syynä ovat sairaskohtaukset, joista muusikko kärsi uuden musiikkivideonsa kuvausten jälkeen. TMZ-verkkosivuston mukaan räppäri päästettiin jo pois sairaalasta, mutta hänet kiidätettiin sinne pian takaisin. Nyt Lil Wayne on kriittisessä tilassa ja vaivutettu koomaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Lil Wayne on ollut otsikoissa sairaskohtausten vuoksi. Viime lokakuussa hänen yksityislentokoneensa joutui tekemään pakkolaskun samaisesta syystä. Lääkäri määräsi tähdelle sittemmin lääkityksen uusien kohtausten varalle.

Yhdeksänvuotiaana musiikkiuransa aloittaneella Lil Waynella on neljä lasta kolmen eri naisen kanssa. Hän tuli isäksi jo 15-vuotiaana, kun hänen lukioaikainen tyttöystävänsä synnytti Reginae-tytön. Räppärin muiden lasten nimet ovat Dwayne, Cameron Carter ja Neal. Lil Waynen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muuassa How to Love, She Will, Lollipop ja Mirror.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat