Opiskelijan pila liian pitkälle? Laittoi spermaa suunraikastimiin

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Amerikkalaisissa teinielokuvissa nähdään jatkuvalla syötöllä kohtauksia, joissa oppilaat tekevät toinen toistaan törkeämpiä piloja koulun henkilökunnalle ja toisilleen. Yleistä on esimerkiksi ulosteella ja ruumiin eritteillä leikittely.

Nämä viheliäiset jekut ovat nyt levinneet myös valkokankaalta tosielämään. Michiganissa Saginawin kaupungissa lukio-oppilas laittoi omaa spermaansa suunraikastimeen. 18-vuotias Jordan T. Drake täytti Ice Drops -pullon mieseritteillään viime vuoden toukokuussa ja levitti sitä koulussa viimeisen opiskeluvuoden pilana.

Hän jäi kiinni, kun eräs suunraikastinpullosta ainetta niellyt oppilas raportoi tapahtunesta. Opinnoissaan huippumenestynyt Drake erotettiin tapahtuneen ansiosta koulusta. Mies pystyi tästä huolimatta saamaan lukion päättötodistuksen, mutta hän ei saanut osallistua päätösseremonioihin.

Drake menetti pilansa ansiosta myös tärkeän stipendin ja harjoittelupaikan. Nuorukainen tuomittiin 18 kuukauden ehdonalaiseen vankeuteen. Mikäli hän selviää ehdonalaisesta ilman rikkeitä, tapaus pyyhitään pois hänen rikosrekisteristään, uutisoi Huffington Post -lehti.