Pastori jakoi 14-vuotiaille seksidiplomeita Ruotsissa: ”Valmis suihinottoon”

Ohhoh! · Stara.fi

Ruotsin Ronnebyssä nousi pari viikkoa sitten kohu tapauksesta, jossa pastori oli jakanut teini-ikäisille nuorille seksidiplomeita. Vanhemmat raivostuivat tapauksesta, sillä heidän mielestään diplomin saaneet jopa 14-vuotiaat nuoret ovat vielä liian nuoria harrastamaan seksiä.

Nyt tapaus on saanut uusia käänteitä. Diplomin mukaan nuoret olivat valmiit aloittamaan seksielämänsä. Sellaisen saivat nuoret, jotka olivat osallistuneet kirkon järjestämälle Rakkaus & Seksuaalisuus -kurssille. Vanhemmat suivaantuivat diplomin tekstissä, jossa muun muassa todettiin, että sen saanut oli valmis suihonottoon. Ruotsissa seksin alaikäraja on 15 vuotta.

Uutistoimisto AFP:lle pastori Mats-Ola Nylen kertoi, että kurssi järjestettiin yhteistyössä sikäläisen seksivalistukseen keskittyneen organisaation kanssa ja että sen tarkoitus oli käsitellä ystävyyden ja ihmissuhteiden eri asteita. Nyt kirkolle on kuitenkin selvinnyt, että Nylen ei ollut tehnyt organisaation kanssa yhteistyötä enää vuosiin. Organisaatio vahvisti luopuneensa tämänkaltaisten diplomien käytöstä jo vuonna 2007.

Uusimmat