Erikoinen onnettomuus: Wrestling-tähden peräaukko repesi kehässä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Wrestling-maailman suosituimpiin tähtiin aikoinaan lukeutunut X-Pac, oikealta nimeltään Sean Waltman, tuli tunnetuksi TNA, WCW ja WWF -sarjojen showpainijana. Mies teki taannoin paluun WWE-organisaatioon. Nyt Sean Waltman on joutunut painikehässä varsin kivuliaaseen onnettomuuteen.

TMZ-verkkosivuston mukaan Waltman oli ottelemassa lauantaina 23. maaliskuuta Yhdysvaltain Minneapolisissa, kun hän suoritti ”Bronco Buster” -liikkeensä. Kyseisessä liikkeessä hän hyppää hajareisin vastustajansa kasvoille.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Vastustaja onnistui kuitenkin tekemään väistöliikkeen, jolloin Sean Waltman törmäsi haaroväli edellä suoraan kehän reunassa olevaan vanttiruuviin. Painija tajusi kivuliaan onnettomuutensa vakavuuden vasta ottelun jälkeen, kun hän huomasi vuotavansa runsaasti verta takapuolestaan.

Sairaalassa selvisi, että Sean Waltmanin peräaukko oli revennyt iskun seurauksena. Miehen tuhoutunut takapuoli saatiin kuitenkin hänen onnekseen korjattua leikkauksessa. Waltmanin mukaan hän oli lähellä menettää henkensä runsaan verenvuodotonsa vuoksi.

Painija paljasti saaneensa lääkäriltä erityiset ohjeet WC-käyntejä varten haavan paranemisen ajaksi. Sean Waltmanin ex-tyttöystävä jakoi Instagram-kuvablogissa otoksen itsestään ja painijasta sairaalassa. Hän myös totesi, että samankaltainen onnettomuus on tapahtunut Waltmanille aikaisemminkin.