Tämä Frendit-sarjan mainos oli liian rohkea vuonna 1994

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin televisiosarjoihin lukeutuva Frendit loppui jo vuosia sitten, mutta ennen sitä se ehti ihastuttaa pitkään televisiokatsojia ympäri maailmaa. Nyt arkistoista on kaivettu esiin mainos ajalta, jolloin kukaan ei ollut vielä nähnyt yhtään jaksoa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Syyskuussa 1994 ensi-iltansa Yhdysvalloissa saanutta televisiosarjaa mainostettiin NBC-kanavalla myös poikkeuksellisen rohkeasti, sillä sarjan tähdet riisutettiin alusvaatteisilleen. Lopulta tämä mainos kuitenkin kiellettiin, kun kanava halusi pitää päällysvaatteet näyttelijöiden yllä.