MTV maksaa kuolleen realitytähden hautajaiset – kuolinsyy selvisi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kerroimme eilen kuinka MTV-kanavan Buckwild-relitysarjan tähti, 21-vuotias Shain Gandee, löydettiin kuolleena autostaan kahden muun miehen kanssa. Auto oli jäänyt jumiin mutakuoppaan, ja kuolinsyyksi on nyt varmistunu tukkiutuneesta pakoputkesta johtunut häkämyrkytys.

Nyt Buckwild-sarjaa esittänyt MTV ja sarjan tekemisestä vastanneet tuotantoyhtiöt ovat tarjoutuneet maksamaan kaikki Shain Gandeen hautajaisista aiheutuvat kulut. TMZ-verkkosivuston mukaan tähden muistoksi on perustettu myös verkkosivusto, jossa hänen vähävaraiselle perheelleen kerätään rahaa.

– Shain oli upea tyyppi, jolla oli suuri sydän. Hän rakasti syvästi äitiään ja isäänsä. Olen itsekin Länsi-Virginiasta, ja tämä sarja muistutti minua omasta nuoruudestani, Parallel Entertainment -tuotantoyhtiön toimitusjohtaja J.P. Williams kommentoi.

Buckwild -realitysarjasta leivottiin MTV-kanavalle suositun Jersey Shoren mantelinperijää, ja sitä kuvailtiin jopa kyseisen sarjan ”punaniskaversioksi”. Buckwild herätti kohua myös helmikuussa, kun sarjassa mukana oleva Salwa Amin pidätettiin huumeiden hallussapidosta.