Lemmikkiapina kärsii – eläinaktivistit raivostuivat Justin Bieberille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippusuosittu teinitähti Justin Bieber on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa ulkomusiikillisissa merkeissä. Hiljattain hänen uutisoitiin jääneen kiinni yrityksestä salakuljettaa lemmikkiapinansa Mally mukanaan Saksaan.

Tulli takavarikoi apinan, ja Bieberiä odottaa todennäköisesti sakkorangaistus. Poptähden kapuusiapina Molly on edelleen karanteenissa saksalaisessa eläinsuojelulaitoksessa. Apinan kerrotaan olevan hermostunut, eikä se suostunut syömään ennen kuin sille annettiin eräänlaisena sijaisemona toimiva pehmolelu. Asiantuntijoiden mukaan Molly on vasta 14 kuukautta vanha, ja se on erotettu emonsa hoivista aivan liian nuorena.

– Näiden apinoiden kuuluisi olla emojensa suojissa ja laumansa kanssa ainakin vuoden ajan. Ne ovat eläviä olentoja, eivät julkkisten leluja. Kuvittele, jos kymmenenviikkoinen ihmisvauva otettaisiin mukaan maailmankiertueelle, Itävaltalainen eläinkääri Kurt Grabenwoeger kuvailee.

– Molly ei syönyt ennen kuin annoimme apinalle pehmoeläimen, josta se piteli kiinni saapuessaan laitokselle. Bieberin kuvista näkee selvästi, että kyseinen pehmoeläin oli myös hänelle keino rauhoitella apinaa, Münchenin eläinsuojelukeskuksen johtaja Karl Heinz Joachim kertoi Central European News -uutisille.

Daily Mail -lehden mukaan eläinsuojelulaitoksen työntekijät kritisoivat Justin Bieberiä myös siitä, ettei tähti ole vaivautunut tarkistamaan Mollyn hyvinvointia. Kukaan Bieberin edustajista tai tähti itse eivät ole ottaneet yhteyttä laitokseen sen jälkeen, kun apina takavarikoitiin.