Typertä aprillipila lähti käsistä – poliisi reagoi nopeasti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aprillipäivänä saattaa joutua mitä erikoisempien pilojen kohteeksi, joista osa on vakuuttavampia kuin toiset. Joskus viattomaksi luultu käytännön pila saattaa kuitenkin lähteä pahimmalla tavalla käsistä. Yhdysvalloissa asuva nainen joutui aprillipilansa vuoksi poliisin huostaan.

Yhdysvaltain Tennesseessä asuva Susan Tammy Hudson päätti viilata siskoaan pahimman kerran linssiin, ja väitti hänelle ampuneensa aviomiehensä. 52-vuotias Susan myös kertoi siivoavansa parhaillaan sotkua, ja pyysi siskoaan auttamaan häntä ruumiin hävittämisessä.

Vitsi upposi naisen sisarelle oletettua paremmin, ja tämä päätti soittaa poliisille. Times News -verkkosivuston mukaan viranomaiset saapuivat pian hakemaan Susan Tammy Hudsonia tämän kotoaan. Myöhemmin naisen aviomies kuitenkin ilmaantui paikalle ehjin nahoin.

Susan myönsi myöhemmin, että hänen olisi ehkä kannattanut miettiä kahdesti ennen kuin höynäytti hyväuskoista sukulaistaan. Hän ei kuitenkaan ollut pahoillaan, vaan kertoi paikalliselle televisiokanavalle poliisiaseman tehokkuuden tehneen häneen vaikutuksen.

– Poliisi reagoi tapaukseen upeasti, Susan kuvaili.