Carissa Rosario niukoissa bikineissä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tummien latinokaunotarten koreimpaan kaartiin kuuluva mallikaunotar Carissa Rosario on paitsi näyttävä glamourmalli, myös ahkera sosiaalisen median käyttäjä. Hänen lisäilemiään paljastavia kuvia voivat ihailijat käydä tarkastelemassa viikoittain.

Nyt neitokainen julkaisi Twitter-blogissaan otoksen, jossa hänet nähdään pinkeissä bikineissä. Uima-asu ei ole peittävimmästä päästä, ja kangaskaistaleet muistuttavatkin enemmän postimerkkejä kuin todellisia rintoja tukevia bikiniliivejä. Carissa suuntasi asussaan yöuinnille.

– Menossa yöuinnille Pure Rodri Swimwear -merkin uima-asussani, kertoi Carissa kuvan yhteydessä.

28-vuotias Carissa Rosario aloitti ensimmäiset mallintyönsä jo 10-vuotiaana ja on sittemmin tullut tunnetuksi Maxim, GQ, FHM ja Vogue -lehtien mallina. Carissa voitti viisi kauneuskilpailua ja sijoittui toiseksi Miss Latina USA -kilpailussa. Hän on ollut lukuisten kansainvälisten lehtien kansissa ja esiintynyt sen lisäksi mainoksissa. Carissa on myös intohimoinen aivosyövän vastustaja, ja hän toimiikin kyseistä tautia sairastavan nuoren Aly Negron -tytön tukihenkilönä.