Janni Hussi: Näin ehdit kesäksi rantakuntoon!

Fitness · Stara.fi

Suomalainen fitness-malli Janni Hussi noteerattiin taannoin ulkomailla saakka, ja hänen näyttäviä mallikuviaan on saatu ihailla jo useita kertoja myös kotimaisissa julkaisuissa. Parhaillaan Yhdysvalloissa asuva Janni on sittemmin ihastuttanut kuvillaan myös Virossa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa treeniä bikinikuntoon pääsemiseksi. Tuloksia voi saada jo kahdessa kuukaudessa, eikä se edes vaadi jatkuvaa nälässä elämistä. Janni Hussi ei suosittele tarkasti rajattuja dieettejä, vaan kehottaa syömään kaikkea monipuolisesti ja kohtuudella.

– Mielestäni mitään ei kannata jättää kokonaan pois, vaan ateriat ja niiden sisältämät ravintoaineet tulisi suhteuttaa omien tavoitteiden, lähtökunnon ja treenien mukaisesti. Mitä puhtaammista ja laadukkaammista raaka-aineista ruokansa valmistaa, sitä parempi, Hussi kertoo periaatteistaan.

Kuva: Metrotuotanto
Kuva: Metrotuotanto

Hussi kehottaa kiinnittämään huomiota erityisesti proteiinin saantiin. Jokaisella aterialla tulisi syödä riittävästi proteiinipitoista ruokaa. Esimerkiksi hera- ja hamppuproteiinia on helppo lisätä jauheena juoman sekaan.

Hiilihydraattien nauttiminen kannattaa ajoittaa ennen ja jälkeen treenin. Hyviä rasvoja, kuten oliiviöljyä ja kookosöljyä, kannattaa suosia, ja muistaa nauttia niitä riittävästi. Ruokalusikallinen kookosöljyä aamukahvissa vilkastuttaa aineenvaihduntaa varmasti.

– Ruokailuvälit tulisi pitää tasaisina. Päivän aikana voi syödä jopa 5 – 6 kertaa, kunhan ateriakoot ovat järkeviä. Kun verensokeri pysyy tasaisena, mielitekojakaan ei tule.

Hussin mukaan riittää, kun viikosta kuusi päivää noudattaa tarkempaa ruokavaliota. Yhtenä päivänä voikin sallia sitten itselleen herkkuja – oli se sitten jättimäinen pasta-annos tai suklaakakku.

– Toki suklaatakin voi syödä pitkin viikkoa, kunhan se on raakasuklaata, jossa ei ole sokeria ja ylimääräisiä rasvoja.

Kuva: Ohmygossip Couture, Mika Pulkkinen
Kuva: Ohmygossip Couture, Mika Pulkkinen

Kolme aerobista, kolme lihaskuntoa

Treenit kannattaa suhteuttaa omaan lähtötasoon. Jos ei ole vuosiin tehnyt muuta kuin kävellyt, kannattaa aloittaa kevyesti ja lisätä treenitehoa ja harjoituskertojen määrää omien tuntemusten mukaan.

– Treenin tulisi olla mahdollisimman monipuolista, sekä lihaskuntoa että aerobista kuntoa kehittävää. Kolmella lihaskuntoharjoittelulla ja kolmella aerobisella harjoittelulla viikossa saa jo tuloksia aikaiseksi, Hussi vinkkaa.

Litteään vatsaan ja peppuun ei ole oikotietä. Näiden saaminen vaatii rasvan palamista ja tiukkaa täsmäharjoittelua. Hussi kehottaa suuntaamaan punttisalilla kyykkytelineiden ja jalkaprässin luokse.

– Pakaratreeninkin kannattaa olla monipuolista ja siinä pitää suosia erilaisia liikkeitä. Pitää harjoitella raskailla painoilla pienemmällä toistomäärällä, ja toisinaan suosia kuntopiiri-tyyppistä kiertoharjoitteluakin.

Kesäaikaan ruokavaliosta voi olla vaikea pitää kiinni ja kuntosalillakaan ei tee mieli hikoilla. Saavutettu kunto ei toki muutamassa viikossa katoa, mutta treeniä ja terveellistä ruokavaliota ei sovi täysin unohtaa.

– Lomalla voi toki ottaa rennommin, mutta jo valmiiksi tehtyä työtä ei kannata heittää hukkaan viikon himomässäilyn vuoksi, Hussi kannustaa.

Kuva: Metrotuotanto
Kuva: Metrotuotanto