Carissa Rosario häikäisevän kuumana miestenlehdessä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kansainvälinen Maxim, GQ, FHM ja Vogue -lehtien malli Carissa Rosario poseeraa aika ajoin julkaisujen kansikuvissa. Nyt hän on päätynyt NAM-lehden huhtikuun numeron kanteen, josta on otettu jopa kaksi erilaista vedosta.

Mallitähti esiintyy esimerkiksi mustissa, romanttisissa alusvaatteissa, jotka tuovat esille hänen sensuellit muotonsa. Toisessa kuvista Carissa poseeraa vihreissä rintaliiveissä ja valkoisessa turkishatussa viettelevästi kameraan katsellen.

carissarosario23042013b

carissarosario23042013a

28-vuotias Carissa Rosario aloitti ensimmäiset mallintyönsä jo 10-vuotiaana ja on sittemmin tullut tunnetuksi Maxim, GQ, FHM ja Vogue -lehtien mallina. Carissa voitti viisi kauneuskilpailua ja sijoittui toiseksi Miss Latina USA -kilpailussa. Hän on ollut lukuisten kansainvälisten lehtien kansissa ja esiintynyt sen lisäksi mainoksissa. Carissa on myös intohimoinen aivosyövän vastustaja, ja hän toimiikin kyseistä tautia sairastavan nuoren Aly Negron -tytön tukihenkilönä.