Selma Blair antoi rintaruokintaa yleisellä paikalla – paparazzi iski heti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuvatähti Selma Blair tunnetaan rooleistaan elokuvissa Julmia Aikeita, Blondin Kosto ja Hellboy. Näyttelijätär on viime aikoina keskittynyt äitiyden iloihin. Hän sai Arthur-poikansa vuonna 2011 suhteestaan muotisuunnittelija Jason Bleickiin.

Yhdysvalloissa julkinen alastomuus on Suomeen verrattuna varsinainen tabu, ja samaan sarjaan kuuluu myös rintaruokinta sekä yleisellä paikalla että yleisemminkin. Tilanne ei kuitenkaan Selmaa häiritse, sillä nyt paparazzi on kuvannut hänet rintaruokkimassa poikaansa leikkipuistossa. Blair joutui selittämään tilannetta ihmetelleille kuvaajille, että rintaruokinta on täysin luonnollista.

40-vuotias Selma Blair nähdään paraikaa Anger Management -televisiosarjassa Charlie Sheenin rinnalla. Neito näyttelee kyseisen komediasarjan naispääosaa. Anger Management -televisiosarja perustuu näyttelijäkaksikko Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämään samannimiseen elokuvaan. Televisiosarja on osoittautunut jo ensimmäisen jakson katsojalukujen perusteella menestykseksi, sillä se nousi välittömästi kaapelitelevision historian katsotuimmaksi käsikirjoitetuksi komediasarjaksi.