Yhdysvaltojen kaikkien aikojen suosituimpiin televisiosarjoihin lukeutuva Täydelliset naiset -hittisarja päättyi kahdeksan tuotantokauden jälkeen. Televisiosarjaa esitettiin yli 150 alueella maailmassa. Yksi hittisarjan tähdistä oli näyttelijä-laulaja Vanessa Williams.
50-vuotias Vanessa Williams näytteli sarjassa rikasta Renee Perry -roolihahmoa. Nyt Williams on nähty pitkästä aikaa julkisuudessa, kun hänet kuvattiin osallistumassa New Yorkin Broadwaylla A Trip to Bountifulin jatkobileisiin. Kuvien perusteella neitokainen ei näytä ikäiseltään.
Vanessa Williamsia pidetään yhtenä viihdemaailman menestyneimpänä tähtenä, sillä hän on luonut elokuva -ja televisiotyön lisäksi menestyneen uran musiikin parissa. Hänet palkittiin vuonna 1995 Oscar-palkinnolla Disneyn Pocahontas-elokuvan Colors of the Wind -tunnusmusiikista. Williamsilla on neljä lasta kahdesta avioliitostaan. Hän tuli jo teini-ikäisenä raskaaksi ja teki abortin, koska hän ei ollut valmis äidiksi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Vanessa Williams tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.



