Monissa mainoskampanjoissa pyritään hyödyntämään nykytekniikkaa ja aiheuttamaan katsojissa hämmennystä myös hauskoilla käytännön piloilla. Nyt tällaisella tempauksella on markkinoitu uusia monitoreja miesten vessassa, josta kuvattu mainosvideo on osoittautunut hitiksi.

Yli kolme miljoonaa katselukertaa saaneella videolla esitellään kuinka miesten vessan pisuaarin yläpuolella nähdään mainoksia. Paperimainosten sijaan kyseessä onkin monitorit, joissa kauniit naiset viettelevät virtsaajaa ja jopa tuijottelevat hänen miehuuttaan. Tilanne hämmentää monie miehiä niin, ettei virtsaamisesta tule lopulta mitään.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.