Mel B esitteli antavan etumuksensa – upea näky punaisella matolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkistähti Melanie Brown nousi julkisuuteen 1990-luvun suosituimmasta tyttöbändistä, Spice Girls -yhtyeestä. Neitokainen ryhtyi sittemmin seurustelemaan elokuvatuottaja Stephen Belafonten kanssa, ja on saanut upeasti jalansijaa julkkismaailmassa.

Useissa televisiosarjoissa viime aikoina nähty Mel B on nyt kuvattu upeassa kullanhohtoisessa ja etumuksestaan varsin antavassa asussa America’s Got Talent -ohelman kahdeksannen tuotantokauden ensi-iltajuhlissa Pantages-teatterissa Hollywoodissa.

Melanie Brown, eli Mel B, on tehnyt kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Poplaulajan Phoenix-tyttären isä on hollantilainen tanssija, jonka Brown tapasi taannoin Spice Girlsien maailmankiertueella. Hänellä on Angel Iris -niminen tytär Hollywood-tähti Eddie Murphyn kanssa. Murphy väitti taannoin, ettei hän ole lapsen biologinen isä. Sittemmin asia vahvistettiin DNA-testillä. Melanie Brown synnytti vuonna 2011 Madison-nimisen tyttären, jonka isä on hänen nykyinen aviomiehensä.