Michael Monroe villitsi Virgin Oilissa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tunnelma oli katossa, kun Suomen maineikkain rokkikukko Michael Monroe veti keikan Helsingin yössä. Stara oli paikalla katsastamassa keikan tunnelman Virgin Oil -ravintolassa, jossa Monroen keikka alkoi pian puolenyön jälkeen.

Maestro päätti aloittaa settinsä uudella The Ballad of the Lower East Side -singlellään. Rykäisy oli vahva ja vakaa tuotos tulevalta Horns and Halos -albumilta, joka näkee päivänvalon 23. elokuuta. Keikkatykitys jatkui vanhemmilla hiteillä, ja esimerkiksi edellisimmältä Sensory Overdrive -albumilta tutut Trick of the Wrist, ’78 ja All You Need -kappaleet kumisivat voimalla bileluolassa.

Monroe kiipeili tapansa mukaan letkeästi lavarakenteissa, ja innosti energisyydellään yleisöä. Miehellä on tapana keikoillaan päätyä jossain vaiheessa esittämään Hurriganesin Get On -kappale, ja tälläkin kertaa hitti kuultiin Michaelin omana versiona. Kappale rymistiin sellaisella voimalla, että siitä voisi varmasti olla ylpeä itse Remu Aaltonen.