The Rockin vatsalihakset repesivät – kiidätettiin hätäleikkaukseen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Toimintatähti Dwayne ”The Rock” Johnson kertoi vastikään unelmarooleistaan. Hän paljasti haluavansa näytellä menestyssaagoissa, kuten Star Wars, Twilight ja James Bond. 40-vuotias Dwayne on nyt joutunut hätäleikkaukseen tyrän vuoksi.

Operaatiolla yritettiin korjata vammoja, jotka mies sai Wrestlemania-tapahtuman aikana nyrkkeillessään John Cenaa vastaan viime kuussa. Näyttelijäkomistuksen edustaja kertoi, että Johnson toipuu paraikaa leikkauksesta kotonaan.

Toimintatähti loukkaantui Female First -sivuston mukaan kipeästi taannoisen nyrkkeilytaiston aikana. The Rock kertoi aiemmin Twitter-blogissaan, että Wrestlemania-ottelun keskivälissä hänen vatsalihaksensa repesivät iskujen tiimellyksessä irti luusta.

Johnsonin ensimmäinen varsinainen menestysleffa oli vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Skorpionikuningas, josta hän sai yli viiden miljoonan tilin. Tänä vuonna The Rock nähdään elokuvissa Pain and Gain, G.I. Joe: Retaliation ja Fast and the Furious 6.