Nuorten Kardashianien bikinishow jatkui – kuvasivat toisiaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rikkaat Kardashianit -realitysarjasta tutun julkkisperheen nuorimmaiset, Kendall ja Kylie Jenner, ovat nousseet parissa vuodessa miljoonien teinityttöjen esikuviksi ja roolimalleiksi. Isosiskonsa Kimin jalanjälkiä seuraavat tytöt ovat molemmat tehneet jo omaa julkkisuraansa.

17-vuotias Kendall ja 15-vuotias Kylie ovat parhaillaan perheineen nauttimassa perhelomasta Kreikassa. Eilen siskokset jatkoivat bikineissä poseeraamistaan ja viettivät aikaansa huvijahdin kannella. Kuvausryhmä oli antanut Kylielle GoPro-kameran, jolla hän kuvasi innokkaasti sekä itseään että muita perheenjäseniä.

Teinityttöjen isosisko Kim Kardashian tunnetaan kurvikkaasta vartalostaan, jota maailma sai ensisilmäyksen kaunottaren julkisuuteen levinneen seksivideon myötä. Sittemmin muodokas tähti on luonut itselleen huomattavan aseman Hollywoodissa mainossopimusten ja omien vaatemallistojensa merkeissä. Hän seurustelee tällä erää räppäri Kanye Westin kanssa.