Mel C ryhtyi malliksi – on nykyisin näin näyttävä kaunotar

Viihdeuutiset · Stara.fi

Spice Girls -yhtye oli 90-luvun menestyksekkäin bändi maailmassa, mutta viime aikoina yhtye ei ole enää juuri paistatellut otsikoissa. Lontoon olympialaisissa taannoin esiintyneen yhtyeen tähdet ovat kukin tehneet omaa julkista uraansa. Nyt Mel C on ryhtynyt malliksi.

Vuoden julkkisäidiksi äskettäin Tesco-supermarketin tekemässä kyselyssä valittu Melanie ”Mel C” Chisholm poseeraa parhaillaan silmälasiketjun uudessa mainoskampanjassa, jossa haetaan vuoden näyttävintä silmälasihenkilöä. Kampanjalla vastustetaan myös koulukiusaamista.

39-vuotias Melanie Chisholm, eli Mel C, tuli tunnetuksi 1990-luvun suosituimmasta brittityttöbändistä, Spice Girls -yhtyeestä. Sen muita jäseniä ovat Geri Halliwell, Emma Bunton, Melanie Brown ja Victoria Beckham. Yhtye on suunnitellut viime aikoina paluuta uuden albumin ja kiertueen muodossa. Äskettäin maustetyttöjen kerrottiin kuitenkin riitelevän asian tiimoilta, mikä tekee paluun epävarmemmaksi.