Suosittu räppäri Lil Wayne joutui juuri sairaalahoitoon saatuaan sairaskohtauksen. TMZ-sivusto väitti tähden kohtauksen johtuneen huumeiden yliannostuksesta. Mies itse taas vetosi haastattelussa epilepsiaan ja liialliseen työntekoon.
Nyt räppäri on jälleen saanut uuden kohtauksen. Lil Wayne vietiin tiistaina losangelesilaiseen Cedars-Sinai -sairaalaan. Mies pääsi Daily Mail -lehden mukaan kotiutumaan jo seuraavana päivänä, sillä kohtaus ei ollut vakava.
– Olen kunnossa, kiitos, kirjoitti 30-vuotias rap-tähti Twitter-blogiinsa tapauksen jälkeen.
Yhdysvaltalainen räppäri Lil Wayne on viettänyt runsaasti aikaa otsikoissa musiikin lisäksi myös lukuisten ase- ja huumekohujen vuoksi. Taannoin tähti kertoi suunnittelevansa musiikkibisneksen jättämistä. Yhdeksänvuotiaana musiikkiuransa aloittaneen Lil Waynen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muuassa How to Love, She Will, Lollipop ja Mirror.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Lil Wayne tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.