Uusi musiikkipalvelu Deezer haastaa Spotifyn myös Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Digitaalisen musiikin suoratoistopalvelu Deezer saapuu Suomeen. Tällä hetkellä 182 maassa toimivassa palvelussa on kuunneltavana noin 20 miljoonaa musiikkikappaletta, joita voi kuunnella älypuhelimilla, tietokoneilla ja tableteilla.

Deezerin käyttäminen ei vaadi tietokoneelle erikseen asennettavaa sovellusta, mutta älypuhelimet ja tabletit tarvitsevat sovelluksen. Tällä hetkellä Deezer suosittelee suomalaisille kuuntelijoille muun muassa Husky Rescuen Long Lost Friend -albumia, Aivovuodon Aivovuoto-albumia, Tuomari Nurmion vastikään julkaistua Dumarit ja spuget -levyä ja French Filmsin White Orchid -levyä.

Vuonna 2011 internet-musiikkipalvelujen kulutus oli 532 miljoonaa dollaria ja sen ennustetaan kasvavan 2,2 miljardiin dollariin vuoteen 2015 mennessä. Digitaalisen musiikin kulutuksen ennustetaan ylittävän tallennetun musiikin kulutuksen maailmanlaajuisesti vuoden 2015 tietämillä. Deezer sai 130 miljoonan dollarin rahoituksen Access Industries -yhtiöltä syksyllä 2012.

Premium+-palvelulla musiikkia voi kuunnella rajattomasti kannettavista tietokoneista, tableteista sekä iPhone- ja Android-puhelimista 9,99 euron kuukausihintaan myös ilman internet-yhteyttä. 4,99 euron Premium-palvelulla musiikkia voi kuunnella rajattomasti internet-yhteydellä varustetulla tietokoneella. Deezerin ilmaista versiota voi käyttää rajattomasti kuukauden ajan, minkä jälkeen kuuntelu rajoitetaan kahteen tuntiin kuukaudessa.

Uusimmat