Hämmentävä tulipalo – sai alkunsa koiran vesikupista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin omituisesta tapauksesta, jossa englantilaisen pariskunnan kotona tapahtuneen tulipalon aiheuttajaksi epäiltiin parittelevia kilpikonnia. Nyt Kaliforniasta kantautuu uutinen, jossa koiran uskotaan aiheuttaneen palon syttymisen – joskin melko epäsuorasti.

Terry ja Shay Weisbrichin kotona syttyi tulipalo 1. toukokuuta. Onnekseen pariskunta huomasi asian hyvissä ajoin, ja tuli ei ehtinyt levitä laajalle. Palon alkamisen syy oli kuitenkin epäselvä, kunnes palomiehet huomasivat pariskunnan teräksisen koiran vesikupin. He kysyivät, missä kuppi oli ollut palon syttymisen aikaan.

Kävi ilmi, että vesikupin kirkas metallipinta oli heijastanut ulkoa tulevaa auringonvaloa. Valo heijastui talon puiseen seinään niin keskitetysti, että se syttyi palamaan. Press Democrat -verkkosivuston mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tulipalon epäillään saaneen alkunsa koiran vesikupin heijastamasta auringonvalosta. Samalla tavalla uskotaan käyneen neljä vuotta sitten Washingtonin Bellevuessa, jossa tulipalo aiheutti yli 150.000 euron kulut.