Odottamaton nettipalvelu: Vangit arvostelevat vankiloita kuin hotelleja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetissä on lukuisia verkkosivustoja, joilla käyttäjät voivat arvostella esimerkiksi ravintoloiden, kauppojen ja hotellien palveluita. Yksi tällaisista sivustoista on Yelp, jolla on oma paikallissivusto myös Suomessa. Erikoisuutena Yelp-sivustolle on alkanut ilmestyä arvosteluja myös vankiloista.

Nyt vankila-arvostelujen kerrotaan herättäneen erityisesti asianajajien huomion. Kalifornialainen lakimies Robert Miller kertoo, että sivustosta saattaa olla apua vangeille ja heidän perheilleen. Hänen mukaansa heillä ei ole monia muita keinoja raportoida esimerkiksi vankiloiden huonoista oloista ja vartijoiden lainvastaisista toimista.

– Aloin lukemaan vankila-arvosteluja kuluttaakseni aikaa asiakkaiden tapaamisen välissä. Ne ovat kuitenkin itseasiassa hyödyllisiä taakumiesten, asianajajien, perheenjäsenten ja useiden muiden kannalta, Robert Miller kuvailiu The Washington Post -lehdelle.

On hankalaa sanoa, kuinka monet vankila-arvosteluista ovat tosissaan kirjoitettuja, ja kuinka paljon niiden tiedot pohjaavat todellisuuteen. Asianajajat suhtautuvat kuitenkin useisiin teksteihin vakavasti, ja ovat käyttäneet arvosteluja vahvistamaan päämiestensä väitteitä esimerkiksi vankiloiden huonoja oloja koskevissa tapauksissa.

Uusimmat