Pommiepäily Euroviisuissa! Suomalaisia samassa hotellissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Euroviisujen harjoitukset ovat kovaa vauhtia käynnissä Ruotsin Malmössä, jossa ei ole vältytty draamalla tänäkään vuonna. Stara on paikalla raportoimassa kisojen tapahtumista.

Israelin viisuedustaja Moran Mazorin hotellilla oli eilen lauantaina pommiuhka. Samassa hotellissa yöpyy myös Suomen viisudelegaatio. Poliisin pommiryhmän tarkastuksessa epäilyttävä laukku osoittautui kuitenkin vaarattomaksi matkalaukuksi, joka sisälsi vaatteita. Staran saamien tietojen mukaan Malmössä aiotaan järjestää torstaina 16. toukokuuta mielenosoitus, jossa vaaditaan, ettei Israel saisi osallistua Euroviisuihin.

20130512-005613.jpg



Kuva: Heidi Maijala

Israelin delegaation johtaja totesi pressitilaisuudessa Israelin olevan demokraattinen maa ja että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä – myös mielenosoittajilla. Ennen Israelin lehdistötilaisuutta pommikoira tarkasti lehdistötilan ja koko lehdistötilaisuuden ajan järjestysmies piti tiukkaa vahtia ja huolehti, ettei delegaation jäseniin käydä käsiksi.

20130512-005627.jpg



Kuva: Heidi Maijala

Jesse Thulin



Malmö