Antti Tuisku veti elämänsä keikan Tavastialla: ”Voittajana lavalle”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Antti Tuiskun kymmenen vuoden odotus palkittiin 10. toukokuuta, kun hän pääsi viimein esiintymään lengendaariselle Helsingin Tavastia-klubille. 29-vuotias laulaja veti samalla kiistattomasti parhaimman keikkansa. Stara kävi katsastamassa keikan.

Toisenlainen tie -levyn julkistamistilaisuudessa lavalle asteli Voittaja, jolla oli tarjota yleisölle elämänsä kovin keikka. Esiintyminen kiteytti kansalle kaiken sen, mikä on Tuiskussa rakastettavinta ja ominaisinta. Pehmeä ääni, viettelevät tanssiliikkeet ja hurmaava Pohjoisen pojan persoona kohottivat Tavastian tunnelman kirkkaaseen iloon ja juhlatunnelmaan.

Antin uutuuslevy on täynnä uudenlaista tunne-elämän syvyyttä, ja sen myötä näkee Tuiskun kasvaneen omiin saappaisiinsa. Levyllä ei ole niin sanottuja täytebiisejä, ja tämä heijastui keikan antiin. Rakkaus on -kappaleen ohella raikkaita hittejä voidaan olettaa syntyvän esimerkiksi Jää tai mee, Tee se uudelleen ja Pysy lähellä mua -kappaleista.

Näyttävän show’n tarjonnut poppari leikitteli itseironisesti Mies-kappaleen aikana paljon keskustelua herättäneellä maskuliinisuudellaan. Tuisku puhuu usein pyrkivänsä olemaan ihmisenä ”auki”. Leila ja Ihmiset -kappaleet toivat esille sen puolen, jolla hän onnistuu artistina koskettamaan sydämiä ja pääsemään hyvin lähelle yleisöään.

Yleisön joukosta löytyi illan aikana monia Tuiskun ystäviä ja yhteistyökumppaneita miehen uran varrelta. Eräs heistä Warner Musicin tuotantojohtaja ja entinen Idols-tuomari Asko Kallonen, jolla on ollut onni seurata Tuiskun uraa hyvin läheltä sen alkumetreistä lähtien.

– Tämä on hieno hetki, koska Antti on ensimmäistä kertaa esiintymässä täällä Tavastian rockpyhätössä. Hän joutunut tekemään ehkä eniten duunia päästäkseen esiintymään täällä. Nyt kun se tulee tänne, niin se on niin voittaja, ettei mitään rajaa, kommentoi Kallonen Staralle.

– Jos Antti asuisi Englannissa tai USA:ssa niin se olisi maailmanstara. Se on Robbie Williamsin kaltainen esiintyjä, joka on luonnonlahjakkuus. Hän laittaa itseään koko ajan enemmän likoon. Jokainen, joka ei ole sokea tai kuuro ymmärtää Antin karisman. Alussa sillä oli ihmisiä viehättävä persoonallisuus. Se sama on edelleen, mutta sen lisäksi hänelle on tullut lisää kokemusta ja osaamista musiikin tekemisestä.

– Antilla on mielettömän paljon annettavaa sen lisäksi, mitä se antaa lavalla. Hän on kehittymässä kohti moguliutta. On mielenkiintoista nähdä, että haluaako hän tulevaisuudessa luopua lavaesiintymisestä ja siirtyä niin sanotusti pelaajasta valmentajaksi. Luulen, että näin tulee käymään.