Lindsay Lohanin vieroitushoito turhaa – kuudes kerta toden sanoo?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Villinä juhlijana tunnettu Lindsay Lohan määrättiin vastikään 90 vuorokaudeksi vieroitushoitoon viimeisimpien sekoiluidensa ja poliisille valehtelemisen ansiosta. Nainen vaihtoi hoitolaa New Yorkista Kaliforniaan viime tingassa, ja nyt hän pitää koko rangaistustaan turhana.

Äskettäin vielä Lindsay Lohan kehui David Lettermanin keskusteluohjelmassa hoitoa siunaukseksi. Toisiin aatoksiin tullut Lohan on nyt kertonut Event-lehdelle, että hän on kova juomaan ja saattaa jopa aloittaa aamunsa drinkillä. Hänen mielestään kuitenkin kolmeksi kuukaudeksi eritstyksiin joutuminen ei todistettavasti auta, sillä hänet on määrättyy vastaavanlaiseen hoitoon jo kuusi kertaa 26-vuotisen elämänsä aikana.

– Voisin kirjoittaa kirjan vieroitushoidoista. On turhaa lähettää minua jatkuvasti hoitoon. Ensimmäiset kaksi hoitokertaa olivat kuin vitsejä ja ajan tuhlaamista, Lohan tykitti sanojaan lehdelle.

Näyttelijätär toivoo hoitojakson muuttavan ihmisten mielipiteitä häntä kohtaan, jotta he näkevät hänen pystyvän siihen. Naisen mielestä kannattavampaa olisi kuitenkin tavallisten elämän rutiinien ja vieroitusyritysten rikkominen siten, että hänet lähetettäisiin esimerkiksi ulkomaille työskentelemään lasten parissa.

Uusimmat