Olivia Wilden rinnat ihmetyttävät – kasvaneet huomattavasti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Cowboys & Aliens -elokuvan naistähti Olivia Wilde on viime aikoina korostanut haluavansa olla tunnettu ennemmin näyttelijälahjoistaan kuin kauneudestaan. Knicksien pelissä nyt ikuistettu tähti näyttää kuitenkin suurentaneen rintavarustustaan huomattavasti.

Olivia Wilde on kertonut ymmärtävänsä ulkonäön merkityksen viihdemaailmassa. Nainen näyttelee parhaillaan Mila Kunisin ja James Francon tähdittämän Third Person -elokuvan kuvauksissa New Yorkissa.

Nyt neitokainen ikuistettiin ilmeisen suurentuneen rintavarustuksen kanssa paikallisen koripallojoukkueen pelissä. Sinisen topin alta kummunneet rinnat ovatkin herättäneet huhumyllyn, jonka mukaan nainen olisi piipahtanut kirurgin veitsen alla ottamassa lisätäytettä maitorauhasiinsa.

29-vuotias irlantilais-amerikkalainen näyttelijätär Olivia Wilde on oikealta nimeltään Olivia Jane Cockburn, mutta valitsi taiteilijanimensä Oscar Wilden mukaan. Nainen nähdään tänä vuonna valkokankaalla ainakin seitsemässä elokuvassa. Olivia avioitui jo 19-vuotiaana italialaisen Tao Ruspolin kanssa, mutta suhde päättyi vuoden 2011 alussa seitsemän vuoden avioliiton jälkeen. Hän on nykyään kihloissa komediapersoona Jason Sudeikisin kanssa.

Uusimmat