Angelina ja Brad viimein valmiina avioliittoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brad Pittin kanssa kahdeksan vuoden ajan seurustellut Angelina Jolie on kohahduttanut maailman mediaa viime päivinä rintojaan koskevilla leikkausuutisilla. Nyt puheensorina hänen ympärillään saa jatkoa, kun Angelinan ja Pittin on viimein kerrottu valmistautuvan vihille.

Maailman kauneimpien naisten joukkoon lukeutuva Angelina joutui äskettäin leikkauttamaan molemmat rintansa pois syöpäriskin noustua peräti 87 prosenttiin. Myöhemmin kaunotar vahvisti, että molempiin rintoihin on asennettu tilalle silikonirinnat, ja suosikkinäyttelijä voi jatkaa normaalisti roolejaan valkokankaalla.

Daily Mail tietää nyt kertoa, että Angelina on valmis menemään naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä Brad Pittin kanssa. Perheen kuusi lasta ovat niin ikään penänneet vanhemmiltaan vastausta ikuiseen naimakysymykseen. Pariskunta on julkisesti myöntänyt virallistavansa suhteensa ennemmin tai myöhemmin, heidän molempien työkiireidensä puitteissa.

Amerikkalainen näyttelijätär Angelina Jolie lukeutuu Hollywoodin tunnetuimpiin ja parhaiten palkattuihin naistähtiin. Pitkän uran tehnyt Jolie tunnetaan lumoavan kauneutensa ja muhkeiden huuliensa lisäksi useista menestyselokuvista, kuten Wanted, Salt ja Changeling – vaihdokas. Angelina Jolie oli aiemmin naimisissa Johnny Lee Millerin ja Billy Bob Thorntonin kanssa.

Uusimmat