Redraman ja BSB-tähden musiikkivideo julkaistiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalaisen rap-tähti Redraman uutisoitiin vastikään levyttäneen yhteissinglen The Backstreet Boys -yhtyeen A.J. McLeanin kanssa. 22. toukokuuta julkaistu Clouds-kappale on nyt saanut myös musiikkivideon.

Kappale saattaa olla tulevan kesän soitetuimpia hittejä. Videolla miehet nähdään isossa hallissa, ja kuvastossa vilahtaa haastavissa olosuhteissa eläviä taviksia. Laulu kertoo siitä, miten pimeydestä on mahdollista nousta valoon.

Kaksikko tapasi viime vuonna Amsterdamissa A.J.:n ollessa New Kids On The Blockin ja The Backstreet Boysin yhteiskiertueella. Parivaljakko pääsi yhteisymmärrykseen kappaleesta, ja levytti sen kimpassa. A.J. on jälkikäteen kehunut, miten mahtava hänen oli työskennellä suomiräppärin kanssa.