Kylie Minogue on yhä seksikkyyden ruumiillistuma

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän musiikkiuran tehnyt australialainen Kylie Minogue on myynyt maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa albumia. Hän on niitä harvoja supertähtiä, jotka ovat onnistuneet saamaan listaykkösen kolmella eri vuosikymmenellä. Kylie Minogue seurustelee nykyisin 35-vuotiaan esplanjalaisen mallin, Andres Velencoson, kanssa.

Nyt 44-vuotias laulajatar on nähtiin Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä järjestetyssä vuosittaisessa amfAR Cinema Against AIDS -hyväntekeväisyystilaisuudessa, jossa eturivin tähdet keräävät rahaa AIDS:n ja HIV:n vastaiseen työhön. Antoisalla kaula-aukolla varustettuun valkoiseen mekkoon pukeutunut Kylie todisti, etteivät vuodet ole karsineet hänen seksikkyyttään.

Kylie Minogue lukeutuu niihin erittäin harvalukuisiin tähtiin, joilla on ollut ykköshitti kolmella peräkkäisellä vuosikymmenellä; 1980, 1990 ja 2000 -luvuilla. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muiden muassa Locomotion, I Shoul Be So Lucky ja Can’t Get You Out of My Head. Kylie on saanut myös alan arvostetuimman tunnustuksen Music Industry Trust Awardin.

Uusimmat