Varkaat hämmästyttävät tyhmyydellään – tähän mokaan harva kykenee

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Aina silloin tällöin otsikoihin nousee rikollisia, jotka todella ovat onnistuneet yhdistämään vähä-älyisyyden erittäin huonon tuurin kanssa. Nyt vuoronsa valokeilassa ovat saaneet kaksi amerikkalaismiestä, jotka murtautuivat autoon – epäonnisin seurauksin.

20-vuotiaat Nathan Teklemariam ja Carson Rinehart olivat pari viikkoa sitten ajelemassa Fresnossa Kaliforniassa, kun toinen miehistä vahingossa soitti puhelimellaan hätänumeroon. Tämän jälkeen linjan toisessa päässä ollut hätäkeskustyöntekijä kuunteli hämmästyneenä, kuinka kaksikko keskusteli kannabiksen polttamisesta, Daily Mail -lehti uutisoi. Jonkin ajan kuluttua kaverusten puheet kuitenkin muuttuivat teoiksi.

Nuorukaiset saivat nimittäin päähänsä murtautua läheiseen autoon. Hätäkeskustyöntekijä kuuli, kuinka kaksikko rikkoi auton ikkunan ja iloitsi löytäneensä autosta reseptilääkkeitä. Teklemariam ja Rinehart paikannettiin jonkin ajan kuluttua heidän keskustelussaan mainitsemiensa paikkojen avulla. Molemmat miehet pidätettiin varkaudesta, rikoksen suunnittelusta ja varastetun omaisuuden hallussapidosta epäiltyinä.

– Tämä hölmö todella soitti hätänumeroon? Paska, toisen epäillyistä kerrotaan sanoneen pidätykseen johtaneesta puhelusta kuultuaan.



Uusimmat