Vaivaako jatkuva suklaanhimo? Tässä ratkaisu ongelmaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suklaa on tunnetusti yksi maailman suosituimmista herkuista. Koukuttavana pidetty herkku onkin monelle heikko kohta, jota on välillä pakko saada. Nyt tutkijat tuovat lohdutusta niille, jotka yrittävät epätoivoisesti vieroittaa itseänsä suklaasta.

British Journal of Health Psychology -julkaisu kertoo, kuinka suklaanhimosta on mahdollista päästä eroon. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan, sillä tehtävä vaatii teräksistä tahdonvoimaa. Tutkijoiden mukaan nimittäin omien ajatustensa vastustaminen ja houkutuksen väheneminen ovat suoraan yhteydessä toisiinsa.

Lontoolaisen yliopiston tutkijat eivät pyytäneet tutkimuskohteitaan muuttamaan ajatuksiaan millään lailla, vaan heitä ainoastaan kehotettiin tunnistamaan omat ajatuksensa, ja erottamaan itsensä niistä. Näin ajatusten ja oman persoonan välille luodaan etäisyyttä. Tämän avulla ihmiset huomaavat haluavansa suklaata, mutta tiedostettuaan ajatuksensa he eivät antaudu himolleen niin helposti.

– Lisätutkimusten tulisi selvittää, voiko tätä käyttää myös muussa itsehillintään liittyvässä käytöksessä, kuten alkoholin kulutuksessa, tupakoinnin lopettamisessa ja suojatussa seksissä, tutkijat selittävät lehdessä.