Huolestuttava paljastus: Näin moni juoppokuski juo itsekin!

Lifestyle Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Illanviettoon lähdettäessä usein kaveriporukasta valitaan yksi huono-onnisempi yksilö, joka toimii muiden kuljettajana. Nyt tuore tutkimus musertaa käsitystä käytännön toimivuudesta, sillä jopa joka kolmannen baariporukan juoppokuski juo itsekin.

Floridan yliopiston tutkimukseen osallistui yli 1.000 viihteelle lähtenyttä amerikkalaista. Tutkijat saivat selville, että yli kolmasosa kaveriporukoiden kuljettajista oli nauttinut tarpeeksi alkoholia, jotta sen vaikutus näkyisi heidän ajokyvyissään, Daily Mail uutisoi. Tutkimukseen osallistuneiden amerikkalaisten keski-ikä oli 28, ja suurin osa heistä oli miespuolisia opiskelijoita.

Tutkijat saivat myös selville, että jopa puolet illan kuljettajista ylitti puhalluskokeessaan rattijuopumuksen rajan. Juhlijoita puhallutettiin kuutena eri perjantai-iltana iltakymmenen ja puoli kolmen välillä aamuyöllä. Tutkijat uskovat, että sovittujen kuljettajien humalatilaan vaikuttaa ryhmän paine, ja usko siihen, ettei muutama alkoholijuoma vaikuttaisi heidän ajokykyynsä.

– Jos katsotaan sitä miten ihmiset valitsevat kuljettajansa, usein valitaan sellainen joka on vähiten humalassa tai joka on aiemminkin ajanut onnistuneesti päihtyneenä – eli onnistuneesti tarkottaen sitä, että on päässyt kotiin yhtenä kappaleena… Tämä on huolestuttavaa, tutkija Adam Barry selittää lehdelle.