Näyttelijäkomistus yritti ryhmäseksiä – jäi yritykseksi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Elokuvatähti Zac Efron kertoi äskettäin haastattelussa Filippiinien matkastaan, jonka aikana mies oli maistanut paikallista balut-herkkua. Tähti herätti paljastuksella ällötystä, sillä kyseessä on ankan sikiö.

Nyt 25-vuotiaalla näyttelijäkomistuksella kerrotaan olleen hieman ongelmia makuuhuonepuuhissa. Star-lehden lähteiden mukaan Efron yritti kahdesti järjestää hänelle ja teksasilaiselle Lisa-nimellä esiintyvälle stripparille kimppakivaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Tapahtumat saivat paikkansa Austinissa viime helmikuussa.

Ystävänpäivänä High School Musical -tähti oli yrittänyt houkutella malli-näyttelijä Cadence Annea hänen ja ”Lisan” kanssa vällyjen alle. Mallin mukaan hän kieltäytyi tarjouksesta. Näyttelijäkomistus ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan lehden tietojen mukaan Efron yritti samaa maaliskuussa Viola Wallace -nimisen mallin kanssa. Tällöinkin näyttelijä ja hänen strippariystävänsä jäivät ilman toisen naisen seuraa.

– Zac vaikutti humalaiselta ja hän alkoi hieromaan reittäni sanoen ”Jää tänne ja hali meidän kanssa”. Oli melko selvää, että hän halusi kimppakivaa minun ja Lisan kanssa mutten ollut kiinnostunut, Viola Wallace selittää julkaisulle.

Zac Efron seurusteli viiden vuoden ajan vastanäyttelijänsä Vanessa Hudgensin kanssa. Pariskunnan väitettiin eronneen, koska Hudgens ei ollut valmis kihlautumaan näyttelijän kanssa. Sinkkupäivistään nauttinut Zac on sittemmin yhdistetty muun muuassa aussikaunotar Teresa Palmeriin, Bruce Willisin tyttäreen Rumer Willisiin ja näyttelijätär Lily Collinsiin.