Ashton Kutcherin häälahja rakkaalleen – avaruuslento!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Näyttelijäpariskunta Mila Kunis ja Ashton Kutcher hankkivat vastikään asunnon Lontoosta. Heidän lukaalinsa vieressä sijaitsee puisto, joka tunnetaan yleisenä kutupaikkana. Äskettäin Milan ja Ashtonin suhteen kerrottiin edenneen vakavampaan suuntaan.

Pariskunnan uutisoitiin nimittäin suunnittelevan Isossa-Britanniassa pidettäviä häitä. Nyt The Sun -lehti kertoo Ashtonin suunnittelemasta, hieman erilaisesta häälahjasta. Komistusnäyttelijä aikoo ostaa rakkaalleen paikan Richard Bransonin Virgin Galactic -avaruuslennolta.

Ashton on jo aiemmin ostanut itselleen paikan samaiselta lennolta. Avaruuteen on lähdössä muitakin julkisuuden henkilöitä, kuten esimerkiksi Justin Bieber, Russel Brand ja Stephen Hawking. Tavallisen tallaajan kukkarolle reissu ei soveltuisikaan, sillä paikka joulun jälkeen tapahtuvalta lennolta kustantaa yli 145.000 euroa.

Pariskunta tutustui tosiinsa jo 15 vuotta sitten 70′s Show -sarjassa. Ennen suhdettaan Mila Kunisiin Ashton Kutcher ehti olla kuusi vuotta naimisissa Demi Mooren kanssa. Kunis on kertonut himoitsevansa tulevan Fifty Shades of Grey -elokuvan pääroolia viattomana opiskelijatyttö Anastasia Steelenä. Hän uskoo että eroottisen novellin sankarittaren näytteleminen olisi hauskaa vaihtelua.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat