Will.i.am vetätäytyi hyväntekeväisyydestä – koska ei saanut palkkaa!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

The Black Eyed Peas -tähti Will.i.am jäi äskettäin nolosti kiinni törkeästä biisivarkaudesta, jonka hän joutui lopulta tunnustamaan. Tapaus on kuitenkin edelleen auki, mutta osapuolten uskotaan pääsevän sopuun kappaleen oikeuksista.

Nyt muusikkomiehelle on taas suotu hieman kyseenalaista julkisuutta. The Sun -lehti nimittäin uutisoi, kuinka Will.i.am on peruuttanut osallistumisensa työttömiä brittinuoria varten kaavailtuun hyväntekeväisyyskampanjaan. Kyseessä on sadan miljoonan punnan lainakampanja, jossa nuorille tarjotaan matalakorkoisia lainoja.

38-vuotiaan muusikon kerrotaan perääntyneen projektista sen takia, ettei hänelle oltaisi maksettu palkkaa. Miehen oli tarkoitus tavata aloittelevia yrittäjiä. The Black Eyed Peas -tähden edustajan mukaan he olisivat halunneet osallistumisesta rahaa prinssi Charlesin The Prince’s Trust -hyväntekeväisyysjärjestölle. Hankkeen takana ollut bisnesmies James Caan ei ole tyytyväinen tilanteeseen.

– Kuten The Voicessakin, Will laittaa kätensä nappulan päälle ja sitten muuttaa mielensä. Ensin hänen edustajansa kysyvät, tuleeko hän saamaan rahaa ja sitten hän ei olekaan kiinnostunut, Caanin edustaja kertoo lehdelle.

Äskettäin kohua herättänyt plagiaattikappale Let’s Go on Will.i.amin Willpower-albumin viides singlelohkaisu, jonka vierailevana vokalistina kuullaan Chris Brown. Kohu biisivarkaudesta saavutti myös Brownin, joka kommentoi tilannetta heti Twitterissä ja kertoi olevansa kappaleessa vain vierailijana. Alkuperäisen Rebound-kappaleen julkaisseen Anjunabeats-yhtiön johtaja Jono Grant on vahvistanut, että lupaa kappaleen käyttämiseen ei ole annettu.

Uusimmat