Kanyen ja Kimin kihlaus onkin uutisankka?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Julkkispari Kanye West ja Kim Kardashian ovat pitäneet yhtä jo jonkin aikaa. Parin ystävyys kasvoi lopulta rakkaudeksi ja kurvitar synnytti vastikään heidän ensimmäisen yhteisen lapsensa.

Maineikkaassa Cedars-Sinai -sairaalassa tapahtuneen esikoislapsen syntymän väitetään herkistäneen narsistinakin pidetyn räppärin, sillä Kanyen väitetään pyytäneen Kimiä vaimokseen. The Sun -lehden mukaan Westin kerrotaan käyttäneen 615.700 euroa harvinaiseen mustatimanttiseen kihlasormukseen.

Tieto kihlauksesta levisi nopeasti viihdelehtiin ympäri maailmaa, mutta lehtiväitteet kihlauksesta kuitenkin kiistettiin nopeasti perättöminä. People-lehti tiedusteli asiaa parin lähipiiriltä, joka kertoi, ettei julkkispari ole kihloissa. Ainakaan vielä.

Kim Kardashian pääsi vastikään eroon aiemmasta avioliitostaan Kris Humpriesin kanssa pitkään jatkuneen oikeuskiistan jälkeen. Parin avioliitto kesti vain 72 päivää, jonka jälkeen Kardashian haki avioeroa vuoden 2011 lopussa. Neitokainen oli aiemmin naimisissa musiikkituottaja Damon Thomasin kanssa.