Varoitus! Limsa-, siideri- ja lonkerotölkeissä vaanii kesäinen vaara

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kesä on näin juhannuksen jälkeen parhaimmillaan, ja alkaneelle viikolle on luvattu hellekelejä ympäri maata. Kuuman kesäkelin nestehukkaa lievennetään usein juomalla runsaasti nestettä, jonka tulisi olla lähinnä vettä. Todellisuudessa se on kuitenkin jotain aivan muuta.

Tänäkin kesänä suomalaisten kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti tölkkijuomien nauttimiseen, sillä makeat juomat vetävät puoleensa usein myös ampiaiaisia ja mehiläisiä.

Sokerin perään olevat lentävät pistäjät sujahtavat joskus huomaamatta sisään tölkkiin, ja sieltä seuraavan kulauksen mukana pahaa-aavistamattoman juojan suuhun. Pahimmassa tapauksessa kieleen tai kurkkuun pistänyt ampiainen voi johtaa jopa sairaalareissuun, varsinkin jos juoja on allerginen ampiaisenpistoille.

Tällaisia vaaratilanteita välttääkseen kannattaa juomatölkin suu peittää varmuuden vuoksi esimerkiksi sormella silloin kun tölkistä ei hetkeen juoda. Toinen suositeltava vaihtoehto on kaataa juoma ensin tölkistä lasiin, josta kutsumattoman vieraan voi helposti huomata ennen juomista.