Mariah Careyn uutuus floppasi pahasti – levyn julkaisua siirretään

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen popdiiva Mariah Carey tunnetaan pitkästä urastaan pop-musiikin saralla, sillä tähden debyyttilevy julkaistiin jo vuonna 1990. Laulajattaren pesti American Idol -ohjelman tuomarina päättyi lyhyeen, sillä se kesti vain sarjan yhden kauden.

43-vuotias laulajatar on nyt kertonut Twitterissä, että hänen tulevan The Art Of Letting Go -albuminsa julkaisu tulee siirtymään. Levyn oli alunperin tarkoitus ilmestyä ensi kuun loppupuolella. Kaunottaren mukaan levy ei kuitenkaan vielä ole julkaisuvalmis.

– En haluaisi jättää pois merkityksellisiä kappaleita. Haluan antaa teillä tämän albumin sellaisena kuin sen on tarkoitus tulla kuulluksi. Kun olen valmis, olette ensimmäisiä jotka saavat tietää, Mariah selittää Twitterissä.

Levyn julkaistamista on varjostanut albumin ensimmäisen singlen heikohko menestyminen. #Beautiful-sinkku ei nimittäin noussut Bilboard Hot 100 -listalla kahdenkymmenen kärkeä korkeammalle. Julkaisuaan odottava The Art Of Letting Go -levy nousi taannoin otsikoihin, kun kauppaketju Walmart vahingossa paljasti levyn nimen etuajassa ennakkotilaussivuillaan.

Mariah Carey pudotti nopeasti kaksostensa synnytyksen jälkeen 13 raskauskiloa, minkä jälkeen hän on esitellyt auliisti timmiä vartaloaan lehtikuvissa. Poptähti on Monroe ja Moroccan -nimisten lasten onnellinen äiti. Lasten isä on 32-vuotias näyttelijä ja räppäri Nick Cannon.