Nikeltä näyttävä mainostempaus Madridissa – lasereille uutta käyttöä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jalkapalloa pelaavat joutuvat yleensä raahautumaan kaupunkien nurmikentille suosikkilajiaan pelaamaan. Useat Suomen kaupungit ovatkin innostuneet viime vuosina rakentamaan urheilukenttien yhteyteen kalliita tekonurmikenttiä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Espanjan Nike-yhtiö on keksinyt keinon, jolla jalkapallokentän saa tuotua vaikkapa oman kerrostalon takapihalle. Kaiken takana on laservalo, joka heijastaa kentän rajaviivat korkealta katuun. Valoisat rajat mahdollistavat jalkapallon pelaamisen myös iltahämärässä.

Hankkeella mainostetaan uutta katukäyttöön soveltuvaa jalkapallokenkämallia. Ensimmäiset laserkentät asennettiin Madridiin, ja kentän valot asennetaan näkyviin älypuhelimen tai tietokoneen avulla, Mashable uutisoi. Mikäli Madridin testikentät osoittautuvat menestykseksi, saattaa palvelu laajentua myös muualle maailmaan.