Kim ja Kanye jumittavat kotona – työt eivät enää kiinnosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pian kuukauden ikäinen North West on saanut Kim Kardashianin ja hänen miehensä Kanye Westin onnesta sekaisin. Kotona viihtyvä Kim on nyt paljastanut, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa siirtyminen takaisin työelämään.

HollywoodLife.com kertoo, että Kim rakastaa olla kotona ja viettääkin kaiken aikansa neljän seinän sisällä. Myös Kanye on kertonut, että ei voi sietää kodista poistumista – ainakaan ilman Kimiä ja Northia.

Kanye West nähtiin Jamie Foxxin BET-gaalan jatkoilla viime sunnuntaina, mutta mies keskittyi paikalla olleiden mukaan enemmän Kimin kanssa tekstailemiseen kuin bilettämiseen. Kanye ei myöskään puhu enää mistään muusta kuin tyttärestään ja siitä, kuinka hienolta isänä oleminen hänestä tuntuu.

Kim, Kanye ja North asuvat parhaillaan Kardashianien äidin Kris Jennerin luona. Pariskunnan kuitenkin kerrotaan vuokranneen hiljattain oman asunnon Bel Airista, sillä he tahtovat enemmän omaa rauhaa.