Huomenna kansainvälinen suudelmapäivä – tässä 7 vinkkiä täydellisen suutelemiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Heinäkuussa vietetään maailmanlaajuista pusupäivää, joka kulkee myös nimellä International Kissing Day. Kansainvälistä pusupäivää vietetään huomenna 6. heinäkuuta. Kuinka sitten suudellaan niin, että korvissa humisee ja varpaissa säkenöi?

Maailman suutelupäivän ideana on lähentää ihmisiä kiireen keskellä. Pusu on yksinkertainen tapa osoittaa välittämistä, mutta antaa samalla läheisyyttä toiselle. Nyt on listattu seitsemän suloista seikkaa, jotka antavat lisäpotkua suutelemiselle.

Suudelmalla voidaan osoittaa erilaisia tunteita, kuten rakkautta, intohimoa, hellyyttä, kunnioitusta, ystävyyttä ja onnea, mutta sen avulla voi myös tervehtiä tai jättää hyvästit. Ensimmäinen neuvo kunnon muiskun antamisessa on se, että kannattaa ensin hieman kiusoitella pusukumppania pienillä ja hellillä huulen kosketuksilla.

Sen jälkeen pusuttelua voi jatkaa houkuttelevilla eleillä pikkuhiljaa suutelun volyymia lisäten, kunnes voi siirtyä niin sanottuun näykkimisvaiheeseen. Kolmantena suoritettava hellä näykkiminen tulee toteuttaa intohimoisen herkästi ilman, että partneri joutuu jättämään pusuleikin kesken huulet verta valuvina.

Lopulta pusuttelu syventyy intohimon vallassa todelliseen kielipeliin, kun muiskut muuttuvat hurjaksi imutteluksi. Pelkän suutelun lisäksi voi huulilla hyväillä ja pussailla myös vastakumppanin muista ruumiinosia, kuten kaulaa, rintaa, sisäreittä…rajana on vain mielikuvitus.

Pussailun ohessa on myös tärkeää käyttää hyväilevien käsien valtaa, sillä ympäriinsä toisen kehoa seikkailevat ja mielihyvän tunnetta tuottavat kädet lisäävät huulipeliin intensiivisyyttä ja intohimoa. Viimeisenä sääntönä Femail First muistuttaa, että suutelun voimaa ei tule aliarvioida. Huulten avulla tapahtuva kanssakäyminen on yksi tärkeimmistä hellyyden muodoista ja sitä tulisi harjoittaa enemmänkin missä ja milloin vain.