Heidi poisti tatuointinsa – muistutti liikaa exästä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viime vuonna maailmalla herätti hämmästystä saksalaisen huippumalli Heidi Klumin avioero laulaja Sealista. Onnellisena pidetty pari päätti liittonsa yllättäen, minkä jälkeen vaalea kaunotar on viihtynyt henkivartijansa käsipuolessa.

bang_heidiklum_02122010.png

Heidi Klumin ja Sealin suhde on nyt virallisesti historiaa, sillä nelikymppinen nainen on poistanut entisen siippansa nimen taannoin ottamastaan tatuoinnistaan. Heidillä tiedettiin olevan tähtitatuointi, jossa oli lasten nimikirjainten lisäksi myös Sealin nimi. Tätä nykyä tähti on omistettu pelkästään hänen lapsilleen, People.com-sivusto uutisoi.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Heidi Klum myönsi äskettäin olevansa seurustelusuhteessa entisen henkivartijansa Martin Kristenin kanssa. Nainen avioitui laulaja Sealin kanssa vuonna 2005. Pariskunnalla oli tapana uusia vihkivalansa ystävien ja perheen kesken joka vuosi hääpäivänään. Kaksikon perheeseen kuuluu kolme yhteistä lasta sekä Heidin 7-vuotias Leni-tytär, jonka Seal adoptoi virallisesti vuonna 2009.