Räppäri Majuri villitsi Reserviupseerikoulussa – tällainen oli vastaanotto

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisräppäri Majuri on tehnyt alkuvuoden aikana kovan nousun kotimaisen hiphopin kärkikaartiin. Hänen tuore haastattelunsa on luettavissa tällä viikolla jakelupisteisiin ilmestyvässä Stara-kaupunkilehdessä. Nyt Majuri kertoo kuitenkin erikoisesta keikasta.

Kuva: Facebook
Kuva: Majuri

Majuri esiintyi nimittäin Haminan Reserviupseerikoulun kurssijuhlassa sankalle joukolle, jossa oli mukana muun muassa upseerioppilaita, aliupseereita, kadetteja ja kantahenkilökuntaa seuralaisineen. Artisti oli innoissaan keikasta.

– Tähän asti ensimmäinen keikka, missä jengi veti oikeesti asennosta lippaan ja tervehti huutamalla: ”Hyvää Päivää, Herra Majuri!” Naamioverkkojen määrästä tuli Lohtaja-flashbackeja, mutta muuten keikka ja koko ilta meni loistavasti! Kiitoksia osallistujille, Majuri hehkutti keikkapaikkaansa Facebookissa.

Huumoriräppärin taiteilijanimi Majuri antaa viitteita upseeriarvosta. Haastattelussa selvisi, että mies on kuin onkin käynyt armeijan. Samalla selvisi myös artistinimen tausta.

– Olen erikoiskoulutettu tykkimies. Elikkä ihan kuuden kuukauden mies. Tämä Majuri-nimi… En muista kuka se oli, joka sen keksi. Siitä on aikaa. Erään Helsingin reissun aikana oltiin bileissä ja siellä juotiin ja bailattiin aika raikkaasti, Majuri kertoi Staralle.

– Se meni ihan teatteriksi koko reissu. Olin jotenkin niin egoni ja auktoriteettini kanssa sellainen kännipäissäni, että joku kaveri alkoi sanomaan mua Majuriksi. Siitä se juurtui lempinimeksi. Mua kutsutaan ihan sillä nimellä. Se ei ole pelkästään mikään taiteilijanimi.