Rihanna kaatokännissä festareilla – tarvitsi turvamiehiä kävelläkseen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihanna nähtiin vastikään Puolassa, jossa hän osallistui Kings of Leon -yhtyeen konserttiin Heineken Open’er -festivaaleilla. Neitokainen oli kuitenkin ottanut paikan päällä hieman naista vahvempaa janojuomaa, sillä hänet nähtiin konsertin jälkeen vahvassa humalassa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Verkkoon on nyt levinnyt video, jossa popkaunotarta talutetaan fanien ohi. Rihanna vaikuttaa videolla erittäin sekavalta ja hänen askeleensa hoipertelevat uhkaavasti. Laulajatar näyttää siltä, että hänen on vaikea pysyä humalatilansa takia pystyssä.

Rihanna kiertää parhaillaan Eurooppaa, ja hän on saanut paljon kyseenalaista julkisuutta myöhästelyistään ja aamuun asti jatkuneista juhlistaan. Hän on suututtanut fanejaan myöhästymällä lähes poikkeuksetta keikoiltaan. Muutaman kerran jopa parin tunnin ajan.