Mato kasvattaa uuden pään irti leikatun tilalle – myös muistot palautuvat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki biologian tunneilla hereillä olleet tietävät laakamadot, jotka pystyvät kasvattamaan itselleen esimerkiksi uuden pään vanhan leikkautuessa pois. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että samat madot pystyvät palauttamaan uuden pään avulla myös muistinsa.

Bostonin yliopiston tutkijat testasivat laakamatojen muistia sillä, että kuinka kauan niillä kesti löytää ruokansa laboratorio-oloissa. Pienet madot oli opetettu siihen, että ne löytäisivät ruokansa kirkkaan valon alta. Laakamatojen tiedetään reagoivan valoon, ja yleensä ne pelkäävät sitä. Nämä madot kuitenkin oppivat, että ne löytäisivät valosta ruokaa ja voittivat pelkonsa.

Koska laakamatojen tiedetään kykenevän kasvattamaan uuden pään esimerkiksi vahingoittuneen tilalle, leikkasivat tutkijat koulutettujen laakamatojen päät irti. Kaksi viikkoa myöhemmin jokaisella madolla oli uusi pää, ja tutkijat laittoivat niille jälleen ruokaa valon alle.

Tutkijat huomasivat, että vaikka koulutetut madot olivat menettäneet päänsä, onnistuivat ne löytämään ruokansa nopeammin kuin kouluttamattomat kanssatoverinsa. Toisin sanoen laakamadot pystyivät palauttamaan uuden pään lisäksi myös muistinsa. Tiedemiehet arvelevatkin, että kyseisten matojen muistikeskus saatta jopa sijaita muualla kuin päässä.