Keskuspuistosta löytyi mystinen penkki – joku uskalsi lopulta istua

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Virgin Atlanticilla rapakon yli lentävät pääsevät nauttimaan sangen ylellisestä lentokokemuksesta. Esimerkiksi Lontoosta Los Angelesiin lentävässä koneessa soi jo sisään mennessä listahittejä, sisustus on tyylikäs ja nuorekas ja kaiken lisäksi lentokoneen keskellä nököttää baaritiski.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Virgin-yhtiön lentokoneet tunnetaan etenkin niiden viihdetarjonnastaan, sillä yrityksen perustanut julkkismiljärdööri Richard Branson aloitti uransa levy-yhtiöllään. Moni sanoo, että kun on kerran lentänyt Virginin lentokoneilla, ei muut yhtiöt tunnu sen jälkeen missään. Yrityksen markkinointi tunnetaan innovatiivisena, ja nyt newyorkilaiset pääsivät nauttimaan yhdestä heidän tempauksestaan.

Virgin Atlantic nimittäin vei keskellä Manhattania sijaitsevaan Central Parkiin penkin, joka kaukaisesti muistutti lentoyhtiön istuimia. Penkille istuneet kokivatkin yllätyksen, kun pian paikalle saapui lentoemoja heitä palvelemaan, juottamaan ja ruokkimaan. Samalla istuvat ihmiset pääsivät nauttimaan huikeista esityksistä heidän edessään. Mainostempaus on kertoo hyvin, mistä Virginin yhtiöissä on kyse ja miksi se on niin arvostettu.