Mariah Carey loukkaantui musiikkivideon kuvauksissa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen popdiiva Mariah Carey tunnetaan pitkästä urastaan pop-musiikin saralla, sillä tähden debyyttilevy julkaistiin jo vuonna 1990. Laulajattaren pesti American Idol -ohjelman tuomarina päättyi lyhyeen, sillä se kesti vain sarjan yhden kauden.

Nyt neitokaiselle on sattunut onnettomuus #Beautiful-kappaleestaan tehdyn remix-version musiikkivideon kuvauksissa. Tähden edustaja kertoi New York Post -lehdelle, kuinka Carey kuljetettiin sairaalaan New Yorkissa. Laulajattaren olkapää oli mennyt sijoiltaan kaatumisen seurauksena.

Edustajan mukaan Mariah on hyvässä kunnossa ja hän toipuu parhaillaan koettelemuksesta kotonaan. Lähteiden mukaan popdiivalle ei soitettu ambulanssia, vaan laulajattaren henkilökohtainen lääkintähenkilökunta kuljetti tämän sairaalahoitoon. Careyn odotetaan vammastaan huolimatta esiintyvän 13. heinäkuuta New Yorkin Keskuspuistossa järjestettävässä hyväntekeväisyystapahtumassa.

– Hän tulee esiintymään, mutta hänen kätensä on todennäköisesti kantoliinassa, lähde tarkentaa New York Postille.

Mariah Carey tekee tällä hetkellä paluuta musiikkimaailmaan lähitulevaisuudessa ilmestyvän The Art of Letting Go -albuminsa myötä. Levyn ilmestymispäivää on jo kerran lykätty. Kaunotar pudotti taannoin kaksostensa synnytyksen jälkeen 13 raskauskiloa, minkä jälkeen hän on esitellyt auliisti timmiä vartaloaan lehtikuvissa. Poptähti on Monroe ja Moroccan -nimisten lasten onnellinen äiti. Lasten isä on 32-vuotias näyttelijä ja räppäri Nick Cannon.