Justin Timberlaken uusi single suututti raiskauksia vastustavan järjestön

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen laulaja ja näyttelijä Justin Timberlake julkaisi vastikään uuden Tunnel Vision -kappaleensa musiikkivideon. Sitä kuitenkin pidettiin liian rohkeana alastomuutensa takia, ja videoon asetettiin 18 vuoden ikäraja.

Miehen syksyllä julkaistava The 20/20 Experience: 2 of 2 -levy on nyt herättänyt kohua, sillä sen ensimmäinen singlelohkaisu Take Back the Night on saanut samaa nimeä kantavan raiskauksia vastustavan järjestön raivoihinsa. Ryhmä ei hyväksy Timberlaken kappaleen seksuaalista kuvastoa, ja sen edustajat lähettivätkin popparille kirjeen, jossa he sanoivat artistin käyttäneen nimeä luvatta.

Järjestön johtaja Katherine Koestner kertoi olleensa järkyttynyt kappaleesta. Hänen mukaansa sen sanat ovat ”erittäin seksuaaliset, eivätkä selkeästi vastusta seksuaalista väkivaltaa”. Timberlaken edustaja pyysi heti anteeksi organisaatiolta, minkä jälkeen kuultiin pahoitteluja miehen itsensä suusta.

– Uuden Take Back the Night -kappaleeni julkaisun yhteydessä minulle tehtiin selväksi, että on olemassa samanniminen organisaatio Take Back the Night Foundation. Halusin kertoa kaikille, että kappaleeni tai sen sanat eivät liity mitenkään heidän toimintaansa, kertoi Timberlake Radar Online -lehdelle.

– Mitä enemmän olen tutustunut järjestön toimintaan, olen liikuttunut heidän tavastaan toimia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan luomalla turvallisia yhteisöjä ja rohkaisemalla kunnioittaviin ihmissuhteisiin. Meidän pitäisi kaikkien tehdä samoin. Toivon, että yhteensattuma tuo lisää tietoisuutta tästä toiminnasta.