Angelyne näyttävästi ostoksilla Beverly Hillsissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kaikkien pissisten äiti Angelyne on nyt ikuistettu Beverly Hillsistä, ja pahaksi onnekseen nainen kaatui lähtiessään katukivetykselle. Super-Barbie on kuitenkin maineensa veroinen nainen, sillä hänellä oli yllä hädin tuskin vesirajalle ulottuva pinkki mekko.

1980-luvulla miljoonien miesten seksisymboliksi noussut Angelyne kuvattiin nyt Beverly Hillsissä, kun neitokainen karautti paikalle vaaleanpunaisen Corvettensa sijaan tällä kertaa hopeisella citymaasturilla.

54-vuotias Angelyne on tehnyt näkyvää uraa Hollywoodissa, mutta kansainvälinen läpimurto on jäänyt kuitenkin tekemättä. Hän tuli aikoinaan tunnetuksi mainostettuaan itseään suurikokoisilla mainoksilla Hollywoodissa. Angelyne on tähdittänyt omana itsenään useita realitysarjoja ja saanut myös muutamia pieniä näyttelijärooleja. Angelyne on joskus verrannut itseään Barbie-nukkeen sanoin: ”Lapset sanovat minua Barbien näköiseksi. Barbie kuitenkin toivoisi olevan minä.”